Vantaan retki Strömforsin ruukkiin ja Loviisaan 10.5.2023
Teksti Gunvor Pelander, kuvat Helvi Lehtisalo
Tikkurilasta lähdimme klo 7.30 kohti Strömforsin ruukkialuetta. Aamiaisbuffet nautittiin Bed & Bistrossa (= Evolan kartano tv-sarjassa ”Vihreän kullan maa”). Matkalla kerrottiin Ruotsinpyhtään pitäjästä, sen synnystä jne. Turunrauhassa 1743 Venäjän ja Ruotsi-Suomen raja vedettiin kulkemaan Kymijoen läntistä haaraa pitkin. Vanhasta Pyhtään pitäjästä rajan läntiselle puolelle jäävä osa sai nyt nimeksi Ruotsinpyhtää. Kunta liitettiin sittemmin v. 2010 Loviisaan.
Ruukin historiasta (1600-luvun lopulta), tapahtumista ja sen historiaan vaikuttaneista ihmisistä kertoi Marjut Ståhls pitokokki Amandan roolihahmossa. Hänen armonsa leskivuorineuvoksetar Virginia af Forselles hallitsi ruukkia 57 vuotta kuolemaansa asti 1847. Hänen kaudellaan luotiin suurin osa meidän päiviimme asti säilyneestä rakennuskannasta. Naulapajassa tutustuttiin rautaruukin toimintaan ja seppien työskentelyyn. Nähtiin myös mitä kaikkia työkaluja saivat aikaan (nauloja, kirveitä, hakoja…). Kirkko, jossa on ainoa Helene Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu, oli valitettavasti suljettu. Kirkon vieressä on toinen Ruotsinpyhtään sankarihaudoista.
Sitten kohti Loviisan kaupunkia ja Bongan linnaa. Opastetulla kierroksella kuultiin talon historiaa ja nähtiin Riitta Nelimarkan värikkäitä taideluomuksia (ryijyjä, tauluja). Lounas nautittiin Degerby Gillessä, mikä aikanaan oli ratsutilan päärakennus ja rakennettu 1695. Tämä viehättävä rakennus on Loviisan vanhin rakennus, ja säästyi aikanaan kaupungissa riehuneelta tulipalolta.
Oppaan johdolla kiersimme vanhaa ja uutta kaupunkia. Seuraava kohde oli 1800-luvun historiallinen koti Kuninkaanlampi kauniine piha-alueineen. Koti oli todellakin restauroitu vanhaa kunnioittaen. Olohuoneessa komea vanha lautalattia ym. mielenkiintoista.
Iltapäiväkahvit leivoksen kera juotiin aivan upeassa Kappelissa. Sen historiaa ja restaurointia esitteli itse restaurointimestari Airi Kallio. Ei ole ollut ongelmatonta sekään työsarka, ja sama jatkuu ravintola Kaisaniemessä.
Kotimatkalla kerrottiin lyhyesti loviisalaisesta laivanvarustaja jääkärieversti Ragnar Nordströmistä. Hän on vaikuttanut merkittävästi Suomen historiaan ja ennen muuta taloudellisesti Loviisan kaupungin kehityskulkuun. Esim. talvisodassa hän varusti omalla kustannuksellaan Pohjois-Suomen armeijaa. Hän antoi alkupääoman Loviisan suomenkielisen oppikoulun rakentamiselle ja perusti Loviisan Sanomat -lehden. Nordströmin joulupukit veivät jouluna vähävaraisille lapsille suksia, kelkkoja ym. vielä 1950-luvulla. Sodan jälkeen hän rakennutti 20 omakotitaloa sotainvalideille ja perheellisille sotaleskille. Siinäpä varsinainen hyväntekijä!