REKISTERÖINTI
Rekisteröinti alkoi lokakuun lopulla 2009 ja päättyi 3 vuotta myöhemmin 30.10.2011, mutta sitä jatkettiin vielä 30.6.2016 asti ja avattiin uudestaan välille 7.2.2018 – 31.8.2018. Rekisteröintejä kertyi ensimmäisessä avoinna olossa yli 16000, joista n. 2/3 oli sotaorpoyhdistysten jäseniä ja n. 1/3 oli yhdistyksiin kuulumattomia.
Rekisterin luonti atk-pohjaisena vei oman aikansa. Sitten Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi 31.1.2013 kohdemäärärahan 98 000 euroa Kaatuneitten Omaisten Liitolle vuosille 2014-2014 sotaorporekisterin laatimiseen ja sotaorpotunnuksen valmistamiseen.
VALTIOVALLAN KUNNIANOSOITUS SOTAORVOILLE
Kaatuneitten Omaisten Liiton Kulttuuri- ja hengellisillä päivillä Jämsässä 28.-29.9.2013 ministeri Paula Risikko juhlapuheessaan sunnuntaina 29.9.2013 toi juhlaväelle tiedoksi valtiovallan kunnianosoituksen ja luvan käyttää RAY:n em. kohdemäärärahaa rekisterin lopulliseen toteuttamiseen ja sotaorpojen rintamerkin valmistamiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi asiasta oman tiedotteensa ja tapahtuma kerrottiin valtakunnan uutislähetyksissä.
KUNNIANOSOITUKSEN JA SOTAORPOMERKIN JAKAMINEN
Kaatuneitten Omaisten Liitto jatkoi rekisterin muodostamis- ja tarkistustyötä ja tilasi kirjailija, graafikko Aimo Vuoriselta Lappeenrannasta em. sotaorpomerkin rekisteröityjen sotaorpojen tunnukseksi.
Loppukesän 2014 aikana sotaorpoyhdistyksille postitettiin heidän kauttaan rekisteröityneille sotaorvoille kunnianosoituksen antamisen aikana pääministerinä olleen Jyrki Kataisen ja sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon allekirjoittaman kunnianosoituksen kopio, todistus rekisteröidystä sotaorpoudesta ja sotaorpojen tunnusmerkki, jonka osanottajat kiinnittivät Turussa Kulttuuri- ja hengellisten päivien 6.-7.9.2014 pääjuhlassa puvun rintamukseen.
Niille rekisteröityneille sotaorvoille, jotka eivät kuulu mihinkään yhdistykseen, Kaatuneitten Omaisten Liitto huolehti merkin ja em. dokumenttien lähettämisen. Lisäksi Liitto esitti toivomuksen, että yhdistykset järjestäisivät jäsenistölleen merkkien luovutustilaisuuden, koska vain osa jäsenistä pystyi olemaan läsnä Turussa.
MERKIN KOKO JA SYMBOLIIKKA
Merkki on kuvassa suurennetussa koossa, luonnollisessa koossaan korkeus n. 17 mm ja leveys n. 24 mm.
Lähtökohtana on heraldiikasta tuttu ranskanlilja (fleur de lis), joka tässä edustaa asiaamme liittyvää vapauden ihannetta. Hopean väri kertoo, että arvostamme tunnustamme. Risti tunnuksen alaosassa viittaa isämme tai äitimme isänmaalle antamaan uhriin. Pieni vaakunaleijona ristin keskellä on merkkinä valtiovallan meille suomasta tunnuksesta.
Tiedustelut sotaorporekisteristä: Kaatuneitten Omaisten Liitto (KOL)
SOTAORPOJEN TUNNUKSEN KÄYTTÖOHJEET
Kaatuneitten Omaisten Liiton antama sotaorpotunnuksen käytön ohjeistus: